Näitä anonyymi-laihdutusblogeja netti pullistelee, olen itsekin seurannut useita muutamia päiviä, mutta todennut ne toivottomiksi koska a) ne läskit ei ikinä onnistu b) ryssin blogin seuraamisen joka kerta, kuten tunnun ryssivän kaiken muunkin elämässäni. Paitsi syömisen. Jos ei syö, saattaa kuolla. Nyt jostain syystä jota itsekään en ymmärrä löydän itseni kirjoittamassa anonyymi-laihdutusblogia, johon aion kertoa kaikki tuntemukseni tämän pitkän ja kivisen tien (haha) varrelta. Kesään mennessä -10 kg. Kuvia myöhemmin. Jos en onnistu kuolen vitutukseen.
Ai mitenkö minä sitten onnistuisin? No, en mitenkään. Painoa mulla on luultavasti jo neljännestonni, pituutta 165 senttimetriä ja perse on niin leveä että ovenkarmit huutaa hoosiannaa ku vyöryn ovesta sisään. Käyn koulua, olen onnellinen mutta saamaton. Yhden asian elämässäni olen saavuttanut. Tai no, oikeastaan kaksi: mies ja koira. Ja hieno kämppä. Jota en ikinä tosin saa sisustettua säästämilläni rahoilla koska syön ne rahat. En konkreettisesti, mutta huomaan aina kiipeäväni keittiön kaapin ylimmälle hyllylle, jonne rahapurkin olen koittanut itseltäni jemmata. Tämän uroteon jälkeen vyöryn lähi-Siwaan (joka muuten on liian lähellä) ja syön taas liikaa. Toivotonta siis.
Kommenttikenttään voi heitellä tsemppauksia, vinkkejä ja kaikennäköistä inspiraation lähdettä.
~ ano
